 |
| Kuinka kaipaankaan odotusaikaa.. Sitä ihanaa masuani.. Sitä ihanaa aikaa, kun sai nukkua niin pitkään kuin halusi :D Sitä hetkeä kun mietin, että millainen vauva meille syntyy.. Sitä hetkeä kun jännitin synnytystä. Sitä kun muut olivat niin huomaavaisia ja passasivat joka asiassa ;D Raskauteen jää koukkuun... Oih, se oli ihanaa aikaa. Kyllä vielä joskus, vielä kerran haluan kokea sen kaiken, mutta en vielä moneen vuoteen :) Hups, taisin unohtaa tässä vaiheessa ne raskauden tuomat kivut ja säryt ja kolotukset :D :D En muista niistä enää paljoa. Onneksi pidin päiväkirjaa joka viikolta ;) |
 |
| Minun vauvani. Pikkuinen tirriäinen. Niin suloinen, että se rakkauden tunne, kun sain hänet, niin oli jotain mitä en ole ennen kokenut. Oma mieli oli niin rauhallinen. Millän kivuilla ja säryillä ei ollut enää merkitystä. Senkin tunteen haluan vielä kokea, miten sitä rakastuu omaan lapseensa :) Enkä tarkoita nyt, ettenkö enää rakastaisi häntä. Tottakai rakastan. Se tunne ei häviä koskaan :) |
 |
| Meidän laitosaika oli alle viikko, mutta se tuntui viikolta! Olin niin turvonnut ja kun katsoin itteän peilistä, niin näin muka laihan naisen!! :D Ei sitte kukaan voinu sanoa, että hyi saatana, miten turvonnu sie oot.. ;D En edes ehtinyt tuntea yksinäisyyttä tuolla maatessa. Olin niin onnellinen pojastani :) Vaikkakin odotin kukkia.. turhaan. Vieraita... turhaan... Se vaivaa yhä. Miksei kukaan halunnut tulla heti meitä katsomaan?? Öisin saatoin itkeä ikävää, mutta en aina. Ja olin onnellinen sektiosta. Sitä en enää pelkää. Vaikkakin jouduin opettelemaan kävelemään ja hengittämään uudestaan, niin sekään ei siinä vaiheess haitannut yhtään. Ja se hiton napapiikki, joita piti kotona vielä pistää viikon.. ai, että se sattui. Enkä piikkikammon vuoksi voinukkaan ite niitä pistää vaan siskoni kävi niitä pistämässä. Tästä kaikesta on kohta vuosi aikaa... Vuosi!!!! Missä tämä aika menee :D Ei perässä pysy! |
 |
| Minun pikkuinen... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti